perjantai 15. helmikuuta 2013

Kestävän luonnonvaratalouden osaamistarpeita
pohdittiin työpajassa


Opetushallitus sekä maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunta järjestivät 4.2.2013 Helsingissä asiantuntijatyöpajan, jonka tavoitteena oli määritellä, mitä kestävä luonnonvaratalous merkitsee ja millaisia uusia osaamistarpeita tai kokonaan uusia ammatteja se tuottaa erityisesti luonnonvara-alalle. Tilaisuuteen osallistui kymmenkunta biotalouden ja kestävän luonnonvaratalouden asiantuntijaa sekä maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunnan jäseniä. Kutsutut asiantuntijat edustivat monipuolisesti eri hallinnonaloja, toimijaryhmiä sekä erilaisia näkökulmia luonnonvarojen käyttöön.  Työpajan tuloksia hyödynnetään koulutustoimikunnan työssä ja erityisesti tekeillä olevassa selvityksessä, jossa kartoitetaan alan koulutuksen ja tutkintojen kehittämistarpeita.

Tilaisuuden avasi Agronomiliiton toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, joka toimii myös maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunnan puheenjohtajana. Hän esitteli koulutustoimikunnan ennakointityötä ja meneillään olevan selvityksen tavoitteita. Aluksi kestävän luonnonvaratalouden globaalia kokonaiskuvaa esitteli Sitran johtava asiantuntija Eeva Hellström. Suomen luonnonvarataloutta tulee tarkastella myös globaalilla tasolla, koska taloutemme on vahvasti kytköksissä globaaliin ainekiertoon. Kestävä kehitys ja kestävä luonnonvaratalous edellyttävät toisaalta luonnonvarojen käytöstä aiheutuvan ekologisen jalanjäljen pienentämistä Suomessa ja toisaalta globaalin kehityksen ja hyvinvoinnin edistämistä.

Hellström käsitteli biotaloutta yhtenä luonnonvaratalouden osa-alueena. Muita luonnonvaratalouden osia ovat vesitalous, mineraalitalous sekä näiden puitteissa toimivat ekosysteemit. Keskeisiä haasteita kestävään biotalouteen siirtymisessä ovat kestävä ainekierto ja ekosysteemipalveluiden turvaaminen. Ainekierrossa tulisi päästä mahdollisimman suljettuihin kiertoihin. Tulevaisuuden biotaloudessa kestävää kasvua luodaan yhä enemmän paikallisiin arvosykleihin perustuvissa teollisissa symbiooseissa. Ekosysteemipalveluiden eli ekosysteemien toimintojen ja rakenteiden turvaaminen on kestävän biotalouden edellytys. Luonnonvarojen tarjoamat aineettomat arvot, palvelut ja hyödyt tarjoavat myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Hellström korosti myös kestävän kulutuksen merkitystä. Kestävä luonnonvaratalous edellyttää kestävien tuotantotapojen lisäksi myös kulutuksen sopeuttaminen kestävälle tasolle.

Elinkeinoelämän näkemyksiä luonnonvara-alan kehitykseen ja osaamistarpeisiin valotti Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Jouni Lind. Hän korosti ympäristöosaamisen ja kestävien ratkaisujen merkitystä uuden liiketoiminnan ja kasvun lähteinä. Tähän tarvitaan myös uudenlaista osaamista ja asennetta. Lind peräänkuuluttikin muutoksia koulutuksessa. Erityisesti yliopistoissa työelämäyhteistyötä, harjoittelua ja projektioppimista tulisi lisätä. Koulutuksen tulisi vahvistaa keskeisiä työelämätaitoja, kuten verkosto-osaamista ja yhteistyötaitoja, ongelmanratkaisutaitoja sekä liiketoimintaosaamista ja liiketoiminnallista ajattelua.

Työpajaosuuden pohjustukseksi projektipäällikkö Kati Lundgren esitteli aikaisempien ennakointiselvitysten ja muiden aineistojen pohjalta tunnistettuja biotalouden osaamistarpeista sekä alan ammattilaisten osaamisprofiileja.

Mitä on kestävä luonnonvaratalous tai kestävä biotalous?


Työpajoissa pohdittiin aluksi kestävän luonnonvaratalouden ja kestävän biotalouden määritelmää. Keskustelua käytiin myös siitä, tulisiko puhua mieluummin kestävästä luonnonvarataloudesta vai kestävästä biotaloudesta: kumpi olisi parempi viitekehys luonnonvara-alan osaamistarpeiden tarkasteluun.

Biotalous-termiä on käytetty vasta hyvin lyhyen aikaa eikä sillä ole täysin vakiintunutta sisältöä ja merkitystä. Joissain yhteyksissä biotaloudella tarkoitetaan laajasti ottaen kestävää, ”vihreää taloutta”, joka on vaihtoehto nykyiselle fossiilisiin polttoaineisiin ja luonnonvarojen kestämättömään käyttöön pohjautuvalle taloudelle. Joissain määritelmissä biotaloudella tarkoitetaan nimenomaan uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä. Eri yhteyksistä riippuen painotetaan joko biotalouden ekologista kestävyyttä (ekosysteemipalveluiden ja luonnonvarojen uusiutumiskyvyn säilyttäminen) tai biotalouden tuomia liiketoimintamahdollisuuksia, kuten biologisten prosessien ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä uudessa liiketoiminnassa. 

Työpajassa päädyttiin tarkastelemaan biotaloutta yhtenä luonnonvaratalouden osa-alueena (ks. kuva, Hellström), jolloin kestävän luonnonvaratalouden yleiset reunaehdot koskevat myös biotaloutta. Työpajassa tarkasteltiin erityisesti luonnonvara-alan toimijoiden ja ammattilaisten osaamistarpeita. He työskentelevät pääasiassa biotalouden piirissä eli uusiutuvien luonnonvarojen hoidon, tuotannon ja jalostuksen parissa. Koska biotalous on kuitenkin vahvasti kytköksissä muihin luonnonvaratalouden osa-alueisiin, on alan toimijoiden ymmärrettävä myös näiden kestävyyden edellytyksiä.



Kuva: Luonnonvaratalouden osa-alueet ja niiden väliset kytkennät
Lähde: Eeva Hellström, esitys 4.2.2013

Luonnonvaratalouden kestävyyttä tulee arvioida laaja-alaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti luonnonvaratalouden kestävyyttä tulee arvioida samanaikaisesti ekologiselta, sosiaaliselta että taloudelliselta kannalta. Kestävyyden määrittelyssä on otettava huomioon myös erilaiset aikajänteet (tämänhetkinen ja ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus) sekä maantieteelliset tasot (paikallinen, alueellinen ja globaali kestävyys). Kestävyyttä tulee tarkastella koko luonnonvaraketjussa: raaka-aineiden käyttöönotossa, tuotannon eri vaiheissa, kuljetuksissa, kulutuksessa sekä materiaalien palauttamisessa takaisin luonnon ainekiertoon.


Kuva: Luonnonvaratalouden kestävyyttä tulee arvioida kaikissa elinkaaren vaiheissa sekä ekologiselta, sosiaaliselta ja kulttuuriselta että taloudelliselta kannalta.

Keskustelussa korostui erityisesti luonnonvarojen kestävä kulutus ja sen edistäminen, sillä perinteisesti biotalous ja luonnonvaratalouskeskustelu keskittyvät tuotannon arviointiin ja määrittelyyn. Toisaalta tehokkaan ainekierron taloudessa kulutus ja tuotanto eivät ole erillisiä, kun prosesseissa hyödynnetään tuotantopanoksina ja raaka-aineena toisten prosessien jätettä ja sivuvirtoja. Kestävä kulutus kytkeytyy vahvasti myös sosiaaliseen kestävyyteen: hyvinvointiin, oikeudenmukaisuuteen ja käsitteeseen hyvästä elämästä.

Ekologinen kestävyys edellyttää mm. uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä enintään niiden uusiutumisen puitteissa ja uusiutumattomien luonnonvarojen suljettua kiertoa tai erittäin tehokasta kierrätystä. Tämä edellyttää ainekiertojen huomattavaa tehostamista nykyisestä. Yhtenä ekologisen kestävyyden kriteerinä on biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden turvaaminen. Luonnonvarojen käytössä tulee pyrkiä vähähiilisiin ratkaisuihin ja ilmastonmuutoksen hillintään, mutta ekologista kestävyyttä ei pidä arvioida pelkästään ilmastovaikutusten näkökulmasta.

Sosiaalisesti kestävä luonnonvaratalous tarkoittaa mm. oikeudenmukaisuutta ja reiluutta luonnonvarojen kulutuksen jakautumisessa sekä luonnonvara-alan tuotannossa ja jalostuksessa (esim. työolot sekä tuottojen ja hyötyjen reilu jakautuminen tuotantoketjussa). Taloudellisella kestävyydellä viitataan mm. luonnonvarojen pitkäjänteiseen hyödyntämiseen, luonnonvaratuottavuuden maksimointiin sekä toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen.

Näiden kestävän luonnonvaratalouden reunaehtojen lisäksi biotalouden määrittelyyn liitettiin tuotantotapoihin liittyvä kriteeri: biotaloudessa hyödynnetään biologisia tai biopohjaisia prosesseja eri toimialojen tuotannossa.

Kestävän luonnonvaratalouden ammattilaiset ja osaamistarpeet

 

Työpajan seuraavassa vaiheessa pohdittiin kestävän luonnonvaratalouden ja biotalouden synnyttämiä osaamistarpeita ja kokonaan uusia osaamisaloja.

Substanssiosaamisista biotaloudessa korostuu erityisesti perusluonnontieteiden osaaminen: kemia, fysiikka ja biologia. Syvällistä tietoa ja ymmärrytä tarvitaan esimerkiksi biologisten prosessien soveltamisessa tuotantoprosesseissa. Ekosysteemipalveluiden ja teollisen ekologian näkökulma edellyttävät vahvaa ekologian osaamista ja ekologisen osaamisen soveltamista, esimerkiksi luonnonvarojen kestävän käyttötason määrittely ja materiaalien palauttaminen kiertoon. Biotaloudessa tarvitaan myös teknologien osaamista ja teknologian (tarjoamien ratkaisumahdollisuuksien) ymmärtämistä.

Luonnontieteellisen osaamisen lisäksi korostuvat myös liiketaloudellinen osaaminen (biotaloudesta liiketoimintaa, uudet liiketoimintaratkaisut), yhteiskuntatieteellinen ja ihmistieteellinen osaaminen (yhteiskunnan toimintojen ja kulutuksen ymmärtäminen ja sopeuttaminen kestävälle tasolle)

Kestävässä luonnonvarataloudessa korostuvat mm. seuraavat taidot ja osaamisalat:

        Ekologinen ja asiakaslähtöinen tuote- ja palvelusuunnittelu (Ecodesign), koko elinkaaren aikaisten vaikutusten huomioon ottaminen jo suunnitteluvaiheessa
        Elinkaaritarkastelu taloudellisten ja ekologisten taseiden kautta (esim. bioenergian tuotannon taloudellinen ja ekologinen kestävyys ja kannattavuus)
        Materiaalivirtojen hallinta ja kokonaisuuksien hallinta
        Ekoteollisten järjestelmien suunnittelu, materiaalin ja energian sivuvirtojen hyödyntäminen toisissa tuotantoprosesseissa ja suljetut kierrot
        IT-osaaminen ja soveltaminen, esimerkiksi seurantatietojen ja muun ympäristöinformaation käsittely,  ekosysteemipalveluiden ja ainevirtojen mallintaminen
        Laaja-alainen, kokonaisvaltainen ajattelu ja systeemitason tarkastelu
        Logistiikan suunnittelu taloudellisesti ja ekologisesti tehokkaasti, jotta hajallaan olevien luonnonvarojen logistiikka saadaan optimoitua
        Luonnon yhteys ihmisen hyvinvointiin, sosiaaliset ekosysteemipalvelut ja niiden tuottamat hyödyt ihmisille (esim. Green Care)
        Säästäminen sekä taitona että asenteena, pelkkä resurssitehokkuus ei riitä, jos kulutus samaan aikaan kasvaa. Täytyy pystyä kulutuksen absoluuttiseen vähentämiseen
        Ongelmanratkaisutaidot, ratkaisukeskeinen työote ja rohkeus kokeilla uusia ratkaisuja (nk. kokeilukulttuuri)
        Biotaloudessa tarvitaan monialaista yhteistyötä ja eri alojen asiantuntijoiden/toimijoiden on kyettävä löytämään yhdessä kokonaisvaltaisesti kestäviä ratkaisuja. Tämä edellyttää mm. ”poikkitieteellistä kielitaitoa” ja hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
        Eettinen osaaminen ja tarkastelu, sekä paikallisella, alueellisella että globaalilla tasolla (esim. olisiko Suomessa eettistä tuottaa energiakasveja pelloilla, jos maailmalla vallitsee ruokapula)

Yhdessä ryhmässä osaamistarpeita tarkasteltiin erityisesti luonnonvara-alan tutkintojen ja ammattialojen näkökulmasta. Biotalouden osaamistarpeiden kannalta alan tutkinnoissa tärkeitä sisältöjä ovat mm.

          ekosysteemiosaaminen
          materiaalivirtojen hallinta
          ravinteiden kierrätys ja sivuvirtojen hyödyntäminen (esim. lannankäytön tehostaminen)
          teollisen ekologian osaaminen (sis. tuotteiden elinkaariosaaminen ja muu yritysten ympäristöasioiden hallinta)
          paikalliset, kestävät ratkaisut
          markkinointi, kaupallistaminen ja tuotteistaminen, talousosaaminen
          kytkennät hyvinvointiin, lääkintään ja elintarvikealaan
          metsäalalle vesitalouden hallintaan liittyvä tutkinto (vrt. maaseudun vesitalouden eat)

Ryhmässä ehdotettiin joitakin kokonaan uusiakin tutkintoja tai ammattinimikkeitä:

          energianeuvoja (kestävät energiaratkaisut ja niihin liittyvä ohjaus)
          kierrättäjä (sivuvirtojen ohjaus tuotantoon)
          materiaalihaltija (materiaalivirtojen hallinta)
          teollinen ekologi (teollisten ja luonnon prosessien ja ainevirtojen yhteensovittaminen)
          prosessinomistaja (jonkin tuotantoprosessin hallinta, myös materiaali- ja energiavirrat sekä  muut ympäristönäkökohdat)
          biotuotantotalouden tutkinto

Yhdessä ryhmässä biotalouden osaamistarpeita tarkasteltiin kuuden ympäristöalan osaamisprofiilin[1] kautta: superosaajat, yhteiskunnalliset innovaattorit, teknologiset innovaattorit, ympäristöosaamisen soveltajat, kestävien ratkaisujen suunnittelijat ja kenttätyöntekijät. Näiden, aikaisemmin tunnistettujen ja kuvattujen osaamisprofiilien rinnalle nostettiin myös uusi profiili ja osaajatyyppi: kaupallistamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan hallitseva yrittäjä, joka osaa tuotteistaa ja kaupallistaa biotalouden tuotteita ja palveluita.

Tulevaisuuden biotalousosaajien koulutus?


Ryhmissä pohdittiin myös miten tulevaisuuden biotalousosaajia tulisi kouluttaa. Koulutuksessa korostuvat erityisesti monitieteisyys, verkostot, kaupallistaminen ja kansainvälisyys sekä yrittäjyys ja rohkeus.

Biotaloudessa tarvittavaa laaja-alaista ja kokonaisvaltaista ajattelua voidaan edistää monialaisella koulutuksella. Alan tutkintojen tulisi olla monitieteisiä ja yhdistää ennakkoluulottomasti esimerkiksi biologiaa, taloutta ja yhteiskunnallista osaamista. Koulutuksessa tulisi myös olla riittävästi valinnaisuutta, jotta erilaiset osaamiskombinaatiot olisivat mahdollisia. Monitieteisyyden lisäksi koulutuksen tulisi kannustaa verkostoitumiseen ja monialaiseen yhteistyöhön jo opintojen alusta alkaen. Yhteistyötä ja verkostoitumista tulisi edistä niin oppilaitosten kesken, kansainvälisesti, työelämän kanssa kuin kuluttajienkin kanssa.

Koulutuksessa tulisi olla vahvasti mukana liiketaloudellisen ajattelun, kansainvälisyyden ja yrittäjyyden tukeminen. Koulutuksessa voidaan esimerkiksi projektimaisen oppimisen kautta kehittää ja pilotoida uusia kestäviä ratkaisuja eri koulutusasteiden, koulutusalojen ja työelämän välisessä yhteistyössä. Pilottikokeiluissa voidaan myös kokeilla uudenlaisia, rohkeita liiketoimintamalleja.

Biotalouden osaajien koulutuksessa aikuis- ja täydennyskoulutuksella on keskeinen rooli, koska ala kehittyy nopeasti. Myös yrityksille tulisi tarjota neuvontaa ja ohjausta siitä, miten ne voivat sopeuttaa ja kehittää omaa toimintaansa kestävän luonnonvaratalouden ja biotalouden reunaehtojen mukaisesti.

Yhdessä työryhmässä pohdittiin myös keinoja biotalousalan ja alan koulutuksen vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Alan tulisi olla nuorten näkökulmasta houkutteleva, jotta voidaan varmistaa osaavan työvoiman saanti tulevaisuuden kasvaviin työvoimatarpeisiin. Biotalousalan viestinnässä tulisi korostaa alan merkitystä kestävän kehityksen edistämisessä ja globaalien ongelmien ratkaisussa. Laaja-alainen koulutus, kansainväliset työmahdollisuudet, monialaiset projektit, konkreettiset ratkaisut sekä kasvavan toimialan tarjoamat etenemis- ja kehittymismahdollisuudet ovat tärkeitä esille nostattavia näkökohtia alan vetovoimaisuuden lisäämisessä. Biotaloutta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia tulisi pitää enemmän esillä myös mediassa, jotta alan yleinen tunnettuus lisääntyisi.

Mitä seuraavaksi: osaamistarpeista tutkintojen ja koulutuksen kehittämiseen


Työpajan tuloksia hyödynnetään koulutustoimikunnan tilaamassa selvityshankkeessa, jossa selvitetään kestävän luonnonvaratalouden merkitystä ammatilliseen tutkintorakenteeseen ja tutkintojen sisältöihin. Keväällä, maaliskuun aikana toteutetaan laaja sähköinen kysely, jossa osaamis- ja kehittämistarpeita täsmennetään eri koulutusaloilla ja koulutustasoilla. Kysely kohdistetaan laajasti luonnonvara-alan toimijoille, erityisesti koulutuksen ja työelämän edustajille.

Kyselyn tulosten pohjalta järjestetään toukokuussa toinen työpaja, jossa osaamis- ja kehittämistarpeita tarkastellaan tarkemmin ammatillisen koulutuksen näkökulmasta eri koulutusalojen ja yksittäisten tutkintojen tasolla. Selvityshanke valmistuu kesäkuun loppuun mennessä.

Hankkeen etenemistä ja tuloksia voit seurata ja kommentoida tässä blogissa.



[1] Tulevaisuudessa korostuvia ympäristöalan osaamisprofiileja tunnistettiin Ympäristöosaajat2025 ennakointiselvityksessä. Osaamisprofiilit eivät liity johonkin tiettyyn sektoriin tai osaamisalaan, vaan tällaisten osaajien tarve tunnistettiin monilla eri ympäristöaloilla